Hämeessä

Maailmassa on tapahtunut asioita, joiden yhteyteen pystymme ilman tarkempaa miettimistä liittämään paikan, missä siitä ensimmäisen kerran kuulimme ja miten.

Omalla kohdallani ensimmäisenä esimerkkinä muistan presidentti John F. Kennedyn murhan. Olin lapsi ja ollut Lahden Pyhättömänmäellä kävelyretkellä lapsuudenystäväni ja hänen äitinsä kanssa, kun kuulimme asiasta kotiinpalatessamme. Televisio välitti kuvaa tapahtumasta uudelleen ja uudelleen avoautossa miehensä puoleen kääntyneestä pillerihattuisesta Jackline Kennedystä.

Nyt kun on kulunut kymmenen vuotta New Yorkin WTC-torneihin kohdistuneista lentoiskuista, muistellaan taholla jos toisellakin, missä kukin oli silloin, kun kuuli siitä ensimmäisen kerran.

Oli tavallisen arkipäivän alkuilta 11.9.2001 ja istuin Lahden Hotelli Grandin Paradise-kabinetissa noin kymmenen muun naisen kanssa. Olimme perustamassa Inner Wheel Lahti Region-klubia. Kokoukseen tuli asiantuntijavieraita. Yhtenä heistä Tuija Kanerva-Niemi (nyk. Tuija Kanerva). Hän kertoi sisään astuessaan lentokoneiden törmänneen torneihin. Koko joukkomme oli luonnollisesti kauhuissaan. Samaan aikaan soi puhelimeni ja mieheni ”papatti” järkyttyneenä siitä, etten ”ole koskaan paikalla”, kun jotain kauheaa tapahtuu. Niin irvokkaalta kuin se kuulostaakin, perheemme kohdalla reaktion oli aiheuttanut toinenkin asia, joka oli tietenkin hyttysen pissan kokoinen suhteessa koko maailmaa kohauttaneeseen järkyttävään lentoiskuun.

Tyttäremme oli menossa heti lentoturmauutisen kuultuaan ja televisiosta nähtyään Putti-kissamme kanssa aiemmin sovitulle käynnille Jalkarantaan eläinlääkärin vastaanotolle. USA:n uutinen järkytti Jenniä erityisen vahvasti, koska hän oli juuri pari kuukautta aiemmin käynyt WTC-rakennuksen ylimmissä kerroksissa, ollessaan vaihto-oppilaana New Yorkin osavaltiossa. Eläinlääkäriasemalla ilmoittautumisen yhteydessä hän mainitsi siinä istuneelle henkilökunnalle WTC-torneihin kohdistuneesta hyökkäyksestä, tai miksi sitä nyt siinä vaiheessa luultiinkaan. Hän sai osakseen nyökyttelevää osanottoa. Sisällä vastaanottohuoneessa Jenni koki uuden henkilötasoisen järkytyksen aiheen eläinlääkärin kerrottua, että kissallamme oli maha täynnä kasvaimia. Sen tulevan elämän pelastamiseksi ei ollut mitään tehtävissä. Jenni joutui itse siinä sitten päättämään jättääkö hän Putin sinne samantien kokemaan piikityksellä armollinen kuolema vai ottaako kissan vielä kotiin mukaan ja tulee myöhemmin uudelleen vanhempien kanssa. Tästä johtui se mieheni aiemmin mainitsema reaktio ”etten koskaan ole paikalla, kun…”.

Juttuun liittyy vielä ikimuistoinen sivujuonne. Kun Jenni tuli kissoineen ulos eläinlääkärin huoneesta ja meni maksamaan käyntiä, sanoivat vastaanottotiskillä olleet hänelle, että sehän oli ihan tosi juttu se lentokoneiden lentäminen niihin New Yorkin torneihin. Johon Jenni oli tuumannut, ettei kai hän sellaista mene omasta päästään keksimään. Nämä ihmiset olivat kuulemma ensin jutun häneltä kuultuaan luulleet, että tyttöparka on niin järkyttynyt kissansa takia, ettei tiedä mitä puhuu. Jälkeenpäin olen kuullut, että heillekin on jäänyt tämä tilanne hyvin mieleen tähän lentoiskuun liittyen.

Muistan siis erittäin hyvin, missä olin silloin, kun kuulin koko maailmaa hämmentäneestä terroriteosta. Muistan myös milloin perustimme Lahden alueelle Inner Wheel-klubia ja muistan, milloin jouduimme luopumaan yhdestä pitkäaikaisesta perheemme lemmikistä, Putti-kissasta. Se tapahtui muutamia päiviä eläinlääkärin antamasta diagnoosista samassa huoneessa, jossa lapseni koki iskupäivän toisen järkytyksen. Ja silloin olin paikalla, minäkin.

Merja Vahter

merja.vahter@lahti.fi
www.merjavahter.fi

Tieto kunniapuheenjohtaja, valtioneuvos Harri Holkerin kuolemasta sunnuntaina 7.8. oli surullinen uutinen. Kuollessaan hän oli 74-vuotias.

Valtioneuvos, kunniapuheenjohtaja Harri Holkeri pitämässä puhetta kokousväelle Tampereen puoluekokouksessa vuonna 2008. Kuva: Merja Vahter

Entinen Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtaja, kunniapuheenjohtaja ja Suomen pääministerinä 1987-1991 toiminut Holkeri oli arvostettu poliitikko niin kotimaassaan kuin maailmalla. Hän toimi mm. YK:n yleiskokouksen puheenjohtajana 2000-2001. Holkerin nimittäminen 64. pääministeriksi vuonna 1987 oli historiallisestikin merkittävä tapahtuma. Puolueella ei ollut ollut pääministeriä 43 vuoteen. (Edellinen kokoomuslainen pääministeri oli Urho Castrén, järjestyksessään 28., vuonna 1944.)

Viimeisinä vuosinaan valtioneuvos Holkeri toimi mm. YK:n rauhanneuvottelijan tehtävissä. Kansanedustajaksi hänet valittiin ensimmäisen kerran vuonna 1970. Presidenttiehdokkaana hän oli vuosina 1982 ja 1988. Suomen Pankin johtajaksi hänet valittiin vuonna 1979.

Kansallisen Kokoomus rp:n puheenjohtajaksi Holkeri valittiin puoluekokouksessa Lahden Urheilutalolla vuonna 1971 Juha Rihtniemen jälkeen. Sitä ennen hän ehti toimia vuodesta 1965 Kokoomuksen puoluesihteerinä, jota aikaa edelsi jo toiminta Kokoomuksen Nuorten Liiton sekä puoluetoimiston viroissa.

Lahden Kokoomuksen Nuoriin jo 16-vuotiaana liittyneenä olen saanut tilaisuuden tutustua Harri Holkeriin erilaisten puolueen tilaisuuksien, pienempien ja suurempien kokousten yhteydessä. Tuo Lahden puoluekokous oli ensimmäinen, jossa olen vuosien varrella ollut mukana, silloin yhtenä Lahden Kokoomusnuorista kokouksen toimihenkilönä.

Henkilönä Holkeri oli tavattoman karismaattinen, samalla arvokas auktoriteetti ja samalla ihmisläheisen lempeä mies. Isänmaallisuus ja oikeudenmukaisuus ovat myös sanoja, jotka häneen ovat luontevasti liitettävissä. Tiedän tilanteita, joissa hän pisti ”porukkaa raiteilleen” havaittuaan asiatonta epäoikeudenmukaisuutta ympärillään, myös puolueen sisällä.

Hän joutui muutama vuosi sitten Helsingissä aivan kotikulmillaan Kruununhaassa myymälävarkaan kumoon töytäisemäksi, joka aiheutti Holkerille vakavia vammoja, joista hän ei koskaan kunnolla toipunut. Rauhanneuvottelijan tehtävät vaativat terveydestä myös omat veronsa.

Harri Holkerin perheen lisäksi häntä jäi kaipaamaan suuri ystävien ja mm. kunnioittavien puoluetovereiden, aivan tavallisten suomalaisten joukko.

Merja Vahter
Lahden kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen
merja.vahter@lahti.fi
www.merjavahter.fi

TV1:n aamu-uutisissa 19.1.2011 oli hyviä pätkiä hyvistä palveluesimerkeistä, joilla edistetään vanhojen ihmisten kotona asumista. Niistä toisena esimerkkinä tilataksilla ajettavat palvelulinjat, joissa matkustaja maksaa bussilipun hinnan. Ilmeet muikeana he nauttivat siitä, että pääsevät syrjäseuduilta kuntakeskuksiin ”ihmisten ilmoille” ja asioille. Ok, palvelu maksaa kunnalle ja valtiolle, mutta mitä maksaakaan vaihtoehto, jossa kunnan tulee tarjota muut palvelut sekä ääritilanteessa mahdollinen ”laitospaikka”.

Mitenkähän toimisi vapaaehtoistyönä toteutettavat hyväntuuliset ”kleinbbari-matkat”?

Kuvan auto ei ole omani, valitettavasti. Olen kuvannut sen Vääksyn mobilistiautojen tapahtumassa kesällä 2010. Tulevaisuuden haaveita vain:)

Suomen kansalta on kysytty, mitkä asiat ovat ensisijaisia eduskuntaan valittavien hoidettavaksi. Ei ollenkaan yllätys, että työttömyys nousi kärkeen. Se kun on aihe, jonka vaikutukset näkyvät hyvin monissa muissakin asioissa.

Olen viimeiset kaksi vuotta saanut työni kautta tilaisuuden nähdä ja kuulla monia tarinoita siitä, millä tavalla työttömyys on tullut ihmisen eteen, miten se koettu, miten siitä on selvitty ja miten on päästy jatkamaan eteenpäin. Aikuiskoulutuksessa osa opiskelijoistamme on työllisyyskoulutuksen piirissä, joten heiltä olen itse puolestani saanut oppia paljon. Ja siitä olen tyytyväinen, joskin toki tyytyväisempi olisin, mikäli näitä elämänvaiheita ei kenenkään, ainakaan tahtomattaan tarvitsisi kokea. Taloudellisen tappion lisäksi työttömäksi joutuminen on monelle henkinen tappio, jota ei mitenkään olla osattu valmistautua kohtaamaan. Ensin olet ollut työnantajalle korvaamaton tuloksentekijä ja yhtäkkiä huomaatkin, että se tuiki turvalliseksi muodostunut arki on taaksejäänyttä elämää.

Yhteiskunnassamme on myös lukuisa joukko nuoria, jotka koulujensa ja eri asteen oppilaitoksista valmistumisensa jälkeen eivät ole olleet missään työssä, ei edes lyhyissä määräaikaisissa työsuhteissa. Osalla heistä valmistumisesta on saattanut kulua esimerkiksi viisi vuotta niin, että yhtään normaalia palkallista työpäivää, tavallisessa työsuhteessa, olisi takana. Täysin mahdotonta on elämänsä rakentaminen perheitä perustaen tai yksin itsenäisesti asuen. Opiskelijaryhmässä, ikähaarukassa 21-25 vuotta, jossa on 15 opiskelijaa, saattaa olla vain kolme, jotka asuvat omillaan, eivätkä enää vanhempiensa luona.

Tällä tuloksella voimme siis kaikki havaita, että jos on vaikeaa 30-40 vuotta jatkuneiden työsuhteiden jälkeen oppia suhtautumaan toimettomuuteen työpäivien aikana, vähintään yhtä vaikeaa on tottua säännölliseen työn tekemiseen monien vuosien viiveellä.

Ei ole siis mikään ihme, että työttömyyden vähentäminen on seuraavallakin eduskunnan istuntokaudella, kuten myös kuntien päätöksentekoelimissä ykköshaaste. Siihen ei auta mitkään muut lääkkeet kuin tarttua tosissaan toimeen näiden ongelmien poistamiseksi. Juhla- tai vaalipuheilla ei ilman tekoja saada mitään aikaan.

Merja Vahter
kaupunginvaltuutettu ja -hallituksen jäsen (kok)

merja.vahter@lahti.fi
www.merjavahter.fi

Lahtelainen Kyösti Lintunen on keksinyt varsin järkevän ja varmasti hyödyllisen innovaation. Tässä jo missä se sana lienee kohdillaan. Keksitty tai kehitetty asiahan on innovaatio vasta sitten, kun se on idea asteelta kehitetty tuotteeksi. Eläkepäivinä lenkeillä syntyy hienoja ajatuksia ja taito viedä asiaa eteenpäin on arvokas, meidän kaikkien hyödyksi.

Terveystikku, jota voidaan kantaa kaulassa korun tavoin on varsin hyödyllinen erityisesti vanhemmille ihmisille ja pitkäaikaissairaille, mutta pahitteeksi se ei olisi kulkea mukana kaikenikäisillä.

Tapasin Kyöstin viime viikolla ja sain tilaisuuden kysellä hänen ideastaan ja ajatuksistaan sen suhteen hieman tarkemminkin. Paikallinen  sanomalehtemme Etelä-Suomen Sanomat kirjoitti aiheesta muutama viikko sitten, jolloin välitin ideasta innostuneena linkin kavereilleni luettavaksi. Muissa Suomen kunnissa poliittisissa luottamustehtävissä olevia asia kiehtoi erityisesti, joten lupasinkin haastatella Kyöstiä joidenkin erityiskohtien osalta erityisesti.

Koska hänen ideansa tärkein syy on ihmisen mahdollisimman nopean oikeanlaisen hoidon varmistaminen tarvittaessa, kiinnosti minua kuten muitakin se seikka, missä järjestyksessä henkilön terveys- ja sairaustietojen tulee tikulla olla. Kaikkialla on luonnollisesti tärkeää olla sama järjestys, jotta sitä lukevat lääkärit, hoitajat, ensivastehenkilöt ja ambulanssihenkilöstö pystyy olennaisimman nopeimmin tikun tiedoista poimimaan.

Kyösti Lintunen on niistä tietojen järjestyksestä asiantuntijoiden kanssa puhunut ja tarkat tiedot tulemme varmasti ajallaan saamaan. Ensimmäisenä tulee joka tapauksessa olla kuva henkilöstä, jonka tiedot on kyseessä, jottei siitä jää mitään epäselvää. Nimi, henkilötiedot osoitteineen, läheisten yhteystiedot tullevat myös alkupäähän tiedostoa. Samoin veriryhmä, voimassa oleva lääkitys, mahdolliset lääkeaineallergiat ovat hoitoa antaville tärkeitä saada nopeasti. Kuten tietysti myös diagnosoidut sairaudet.

Kyselin Kyöstiltä myös miten asia siirretään käytäntöön. Haasteellisuus toteutuksessa tulee vähintäänkin niiden yli 80-vuotiaiden kohdalla, jotka eivät itse osaa käyttää tietokonetta lainkaan. Siihen oli jo suunnitteilla kampanjoita, joissa asia hoidetaan vaivattomasti heidän puolestaan. Sellaisessa vapaaehtoistyössä olen mielelläni apuna, jos sellaista tarvitaan. Kuka tahansa meistä suomalaisista voi tulevaisuudessa hyötyä kaulassa roikkuvasta terveystikusta, kiitos aktiivisen eläkeläisen, Kyösti Lintusen. 

Nykyisin matkustellaan paljon ulkomailla. Mieleeni juontuukin, kuinka joskus aikanaan, kun anoppini ja appiukkoni lähtivät bussimatkalle Keski-Eurooppaan täysin kielitaidottomina. Kirjoitin heille mukaan saksankieliset paperit lompakkoon ja laukkuun, joihin nimet, osoitteet, läheisten yhteystiedot sekä sen kenen kanssa he olivat matkalla. Koskaanhan ei tiedä mitä voi sattua. Tullaankohan muistitikuille tekemään henkilön tiedoista käännökset myös muutamalle yleisimmälle vieraalle kielelle?

Laitan tähän alle vielä linkin uutisesta, josta saatte asiasta tietoa.

http://yle.fi/alueet/lahti/201…varmistaa_
oikean_ensiavun_2253023.html
Merja Vahter

merja.vahter@lahti.fi
www.merjavahter.fi

 

 

Vuoden suurinta perhejuhlaa on tiettävästi kaikkialla Suomessa saatu viettää valkoisten hankien keskellä. Lumi tuo puhtauden niin kaupunkikeskustoihin kuin maaseudullekin. Sitä oli jo ennen joulua ja taivaalta on satanut lumihiutaleita lisää ainakin Lahdessa tänään Tapaninpäivänä, jonka iltana tätä blogia nyt kirjoitan. Omakotitaloissa asujille se on tuonut hyötyliikuntaa ja maksullinen auraushenkilöstö on joutunut lähtemään liikkeelle joulupatojen ääreltä. Paljon on toki muidenkin ammattien edustajia, joilla työvuorot osuvat joulunpyhille aivan samaan tapaan kuin arkena. Olkaamme siis kiitollisia kaikille heille, jotka tekevät meidän eteen työtä silloinkin, kun suuri osa saa omistautua normaalia useamman päivän ajaksi perheidensä kanssa yhdessä vietettävään aikaan.

Omalla kohdallani olen saanut nauttia tyttäreni ja hänen sulhasensa olosta luonamme kotona. Se kun ei ole aivan tavanomaista pitkän välimatkan takia. Joulunpyhien päivät ovatkin suurimmaksi osaksi kuluneet kotona. Mummolassa anoppini luona olemme sentään pariin kertaan malttaneet käydä, samoin veljelläni poikkesin pikavisiitillä joulupäivänä.

Jouluaaton kruunaa joka vuosi hautausmailla käynnit. Tänä vuonna se toteutui melkoisen kovassa pakkassäässä. Vaikka vaatetta oli osattu pukea päälle riittävästi, puri pakkanen poskia napakasti. Mutta se hautausmaiden kauneus korvaa moisen haitan. Kynttilöidenvientimatkat ovat perheellemme aattoillan vakio-ohjelmaa. Monena jouluna mukanamme on ollut ulkolaisia vieraita, jotka ovat viettäneet joulua luonamme. Myös heille ne käynnit ovat jääneet varmasti ikimuistoisina mieleen. Näin uskon tapahtuneen nyt tänä joulunakin.

Laulussa lauletaan ”Niin hyvä lämmin hellä on mieli jokaisen, oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen.” Vaan jos näin olisi, tuskin osaisimme tästä Jeesuksen syntymäjuhlasta kaikkine ihanine perinteineen nauttia. Joten astukaamme arkeen taas kerran yhtä kokemusta rikkaampana ja vapaa-ajasta nautittuamme hyvin levänneinä.

Merja Vahter
merja.vahter@lahti.fi
www.merjavahter.fi

Mikään ei ole niin kuin ennen. Lieneekö sitten hyvä, vai huono asia.

Aikanaan sain itse ensimmäiset työkokemukset teini-iässä. Kukkakaupan lähettinä viikonloppuna toimiminen taisi olla ihan ensimmäisiä niistä. Neljätoista vuotiaasta aloitinkin sitten säännöllisen työssäkäynnin koulupäivien päätteeksi ja lauantaipäivisin. Hoidin lahtelaisen liikkeen lähetintehtäviä hoitaen pankissa, postissa ja matkahuollossa käynnit. Sainpa siinä ajanmyötä opetella myös asiakaspalvelua myyden naistenvaatteita. Napakka ja vaativa työnantaja on pidemmän päälle osoittautunut arvokkaaksi pohjaksi työelämäasenteeseen. Palkka ei tule taivaasta eikä tekemättä. On vastattava siitä mitä on tehnyt ja miten on tehnyt.

Harmittava tosiasia on, että nuorten ei nykypäivinä ole helppo päästä harjoittelemaan työelämää. Opi siinä sitten vastuullisuutta tulevaisuutta varten.

Puhutaan paljon työuran pidentämisestä, mieluiten molemmista päistä. Siihen tarvittaisiin kyllä niitä mahdollisuuksia päästä edes kesätöihin jo opiskeluaikana, valmistumisvaiheen jälkeisestä ajasta puhumattakaan. Monella paikkakunnalla on siihen osoitettu työllistämisvaroja. Siitä huolimatta useille yrityksille ongelmaksi muodostuu osoittaa ohjaava työkaveri, joka opastaa nuorta suoritettavissa tehtävissä. Löysää kun ei ole. Toisaalta nuorten palkkaaminen on nykyisin heikkoa, jos työnantaja on aiemmin joutunut lomauttamaan työntekijöitä. Väen ottaminen edes kesätöihin vaikeutuu oitis.

No entäpä sitten se loppupää. Osa meistä ihmisistä haikailee eläkkeelle pääsyä viisikymppisestä eteenpäin, toisille ei tuota tuskaa säännöllisessä työssäkäynti vielä yli 70-vuotiaanakaan. Useimmiten niin pitkään työskentelevät ovat yrittäjiä, mutta eivät suinkaan aina.

Viimeisten vuosien aikana useammallakin alalla on jouduttu töiden vähenemisen tai kannattavuuden heikkenemisen johdosta vähentämään työntekijöitä. Näissä tilanteissa saatetaan uutisoida mm. siihen tapaan, että 30 ihmistä joudutaan irtisanomaan ja lisäksi 20 pääsee eläkeputkeen. Olen työssäni saanut tilaisuuden kuulla myös sellaisten henkilöiden ajatuksia, jotka eivät todellakaan pidä itse siitä, että muut määrittelevät jo siinä vaiheessa, ovatko he siirtymässä ns. eläkeputkeen. On lukuisa joukko ihmisiä, jotka ovat täysin virkeitä, innokkaita ja ahkeria työelämään osallistujia vielä pitkälti yli kuudenkymmenen ikäisinä. Heistä on suorastaan loukkaavaa kuulla kuuluvansa niiden joukkoon, joilla ei ole muiden mielestä enää edes mitään tarvetta työllistymiseen. Tarvitaan siis uudenlaista asennoitumista kaikilla tahoilla, miten asiat mielletään ja vieläpä uutisoidaan, ottamatta ensin selvää siitä, miten kyseiset yksilöt omalta kohdaltaan itse asian kokevat ja näkevät.

Aikuiskoulutus tähtää olemassa olevien työtehtävien hoitamista edesauttavan tiedon ja taidon päivittämiseen. Yhtenä tärkeänä alueena lisäksi myös uuteen työuraan suuntautumiseen. Kannustava ja innostava ote on vähintäänkin välttämätöntä ihmiselle siinä vaiheessa, kun hän on vaikkapa 30 vuotta samaa työnantajaa palveltuaan tullut irtisanotuksi tai lomautetuksi. Siinä vaiheessa tulee pohdittavaksi taholla jos toisellakin, että mitenkä sitä pidemmän työelämän toteutumista mahdollistetaan. Ainoa tapa lienee, että heillä on silloin vielä mahdollisuus kouluttautua uudelle alalle, jossa työvoimatarve on kasvava tai olla onnekkaita löytäen vielä oman, jo olemassa olevan ammattitaitonsa mukaista työtä jonkun muun työnantajan palveluksessa. Nykyisin varteenotettava, joskus lähes ainoakin vaihtoehto on ryhtyä itsenäiseksi yrittäjäksi tai liittyä johonkin osuuskuntaan, missä on mahdollisuus antaa työpanoksensa ja jatkaa näin työuraansa.

Näen näiden asioiden pohtimisen ja kehittämisen yhtenä tämänhetken tärkeimmistä yhteiskunnallisista haasteista. Niiden keinoin voidaan vaikuttaa kuntien ja valtion verotuloihin. Vähäisenä ei voida myöskään pitää työelämän tuottaman hyvinvoinnin merkitystä. Terve työyhteisö on monille ihmisille kullanarvoinen asia ja hyötyjiä olemme silloin me kaikki ihmiset. Turhaan ei puhuta tulevaisuuden huoltosuhdehaasteista, niin fraasina kuin siitä puhumista jo nykyisin pidetäänkin. Yhteiskunnan tarjoamat lakisääteiset ja muut palvelut kaikille ikäryhmille voidaan hoitaa ainoastaan niin, että riittävä osa ihmisistä on mukana työelämässä, tavalla tai toisella.

Merja Vahter

www.merjavahter.fi
merja.vahter@lahti.fi

Jokainen päivä sisältää merkittäviä tapahtumia.
Aloitan nyt vaikkapa UusiKunta-selvityksen viimeisestä yhdeksän kunnan seminaarista, jossa selvitysmiehenä toiminut Osmo Soininvaara ja sosiaali- ja terveydenhuollon asioihin paneutunut Markku Lehto kävivät vielä pääpiirteissään läpi sopimusesityksen ydinkohtia. Alustuspuheenvuoron piti myös Kari Nenonen ja laskelmia esitteli Audiatorin Eero Laesterä. Meillä päättäjillä on vielä muutama päivä aikaa reagoida niihin kohtiin, joissa huomaamme esitystekstissä selkiinnyttämistä kaipaavia kohtia.

Paikalla oli valtuutettuja kaikista niistä kunnista, jotka ovat tässä uuden yhteisen kunnan perustamista pohtivassa selvittelyssä mukana. Mukanahan ovat olleet Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä, Lahti, Nastola ja Padasjoki. Mielipiteitä ja kysymyksiä esitettiin kaikkien kuntien edustajien toimesta vilkkaasti. Osa heistä tuntuu olevan kannoissaan jo varmalla pohjalla, puolesta tai vastaan, eikä lisätiedonsaanti mitä todennäköisimmin heilauta heitä enää suuntaan tai toiseen. Sen sijaan kunnista, joissa on esiintynyt hankkeen vastustusta, löytyi eilen myös edustajia, jotka toivat selkeästi esiin, ettei mistään poisjäännistä ole vielä päätetty. Vastaukset ovat luonnollisesti riippuneet siitä, keiltä on kysytty. Vielä ei ole tiedossani sitäkään, löytyykö Lahden kaupunginvaltuutetuissa henkilöitä, jotka eivät hyväksy nykyisen kaupungin lopettamista ja uuden suuremman kunnan perustamista. Omassa, eli Kokoomuksen valtuustoryhmässäni ei kukaan ole ilmaissut vastustavansa asiaa, vaikka muutamassa kokouksessa on asiaa aivan suoraan kaikilta meiltä kysytty. 13.9. kaikkien kuntien valtuustot päättävät omissa samanaikaisissa kokouksissa omat mukaanlähtönsä kyllä tai ei periaatteella. Selvitysmiehen esitys hyväksytään joko sellaisenaan tai ei ollenkaan. Välimuotoa ei siinä vaiheessa ole. Siksi on tärkeää perehtyä esitykseen nyt ennen Soininvaaran 1.6. jättävää lopullista tämän selvistystyön tuloksena tekemäänsä esitystä.

Tämä asia ei varmasti pohdituta tällä hetkellä ystävääni, joka menetti reilu viikko sitten puolisonsa liikenneonnettomuudessa. Olen tiennyt asiasta jo heti muutama päivä tapahtuneen jälkeen, mutta vasta tänään vierailin hänen luonaan viemässä surunvalitteluni. Olin varannut tähän aikaa niin paljon kuin ystäväni halusi sitä käyttää. Istuin ja kuuntelin tapahtumien kulun ennen ja jälkeen onnettomuuden. Yhdessä ihmettelimme sitä, mistä ihminen saa kuitenkin tarvittaessa voimaa hoitaa käytännönasiat hautajaisjärjestelyineen. Onneksi ystävälläni on lapset ja lastenlapset, jotka asuvat vieläpä täällä samassa kaupungissa. Kaikille heille toivon voimia kantaa suuri surunsa. Lohtua he saavat kaikista niistä valoisista muistoista, joita heillä on yhteisiltä vuosilta rakkaansa kanssa, johon itsellänikin on ollut ilo tutustua yhteisissä yrittäjien tilaisuuksissa, tapahtumissa sekä yksityisemminkin.

Ystäväni toipumista menetyksestään tulee toivoakseni pehmentämään laaja ystävien verkosto, joka hänelle on kertynyt vuosikausien mukanaolosta eri järjestöjen toiminnassa. Nyt, jos koskaan niissä luodut ihmissuhteet ovat arvokas tukiverkko.

Merja Vahter

www.merjavahter.fi
merja.vahter@lahti.fi